sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Alchemist

Kesäversio Alchemististä :) Lankana Novita Tennessee, jota tähän liiviin kului muistaakseni n. 230g. Luonnollisesti ei voitu kuvata ilman paitaa alla, mutta niin itse pitäisi kesäkuumalla :) Tämä meni vaihdossa, meille päin tuli ihania pipoja ja kesämekkonen. 




maanantai 6. toukokuuta 2013

Dunes

Dunes :) Kun näin tämän neuleen kuvan niin ajattelin heti, että siitä tulisi sopiva kesäneule jälkikasvulle :) Lopputulos on just sellanen kun mielessäni kuvittelin. Tein puseron Novitan Tennesseestä, tiheys oli pikkuisen suurempi kuin ohjeessa joten minun versiossa on muutama muokkaus. Tein selkäpuolella muotoiluja ja hihoissa kavennukset ovat ohjeesta poikkeavat. Sen lisäksi hihat ja vartalo ovat pidemmät mitä ohjeen mukainen pituus. Lankaa tähän puseroon meni n. 370g. Ensimmäisissä kuvissa näkyy, että hihat+vartalo ovat liian lyhyet, kuvien oton jälkeen lisäsin pituutta. Pari viimeistä kuvaa on otettu pituuksien lisäyksen jälkeen. 






maanantai 29. huhtikuuta 2013

Blankie

Päätin tuossa pari kuukautta sitten opetella virkkaamaan isoäidin neliön. Katselin netistä kuvallisia ohjeita ja yritin mutta ei onnistunut. Vedin henkeä pari viikkoa ja yritin uudelleen, löysin netistä pari videota mitä katselin. Ja kas kummaa, onnistuin. Minulla on viimeisen parin vuoden aikana jäänyt revontulihuiveista vironvilloja ja ajattelin niistä virkata peiton. En kuitenkaan jaksanut ruveta pieniä paloja yhdistelemään ja virkkasin yhden ison isoäidin neliön :) Tein tämän ilman ohjetta, mutta varmasti ravelrystä löytyy tälläiseenkin ohje. Lankaa tähän peittoon meni n. 530g ja peitolla on pingotuksen jälkeen kokoa n. 170cm*150cm.Peiton pingottaminen olikin sitten yhtä tuskaa, ompelin sen pienin pistoin pingottumaan petariin. Annoin peiton venyä/kuivua pari päivää ja hyvä tuli :)




tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kukkamekkoja

Elikkäs Seamless Flower Dress. Ostin tämän ohjeen melkein vuosi sitten, mutta jostain syystä kesti tähän asti ennen kuin sain tehtyä. Mekko saattaa vaikuttaa vaikelta tehdä, mutta ei se sitä ole. Ohje ei ehkä sovi ihan vasta-alkajille, toisaalta neuvoa kysymällä tai järkeilemällä selviää tästäkin :) Tykkään mekon tavallisesta poikkeavasta rakenteesta ja erityisesti tuosta I-cordistä joka kaula-aukkoa reunustaa. Olen tehny tähän mennessä 3 mekkoa, kaikki puuvillaisia kesäversioita. Lankoina Novita Luxus Cotton (vihreä ja vaaleanpunainen) ja Novita Tennessee (punainen). Alla paljon kuvia :)








torstai 18. huhtikuuta 2013

Leftie

Leftie on myös ollut tekojonossa jonkun aikaa. Pinkki lanka Dropsin alpakkaa ja ruskea TeeTeen vastaavaa. Kaveriksi aiemmin nähdylle Wurmille joka on samoista langoista tehty. Huivi tehdään lyhennettyjen kerrosten avulla. Ohje on aika helppo, mutta tietysti nuo lyhennetyt kerrokset pitää olla hallussa. 




lauantai 13. huhtikuuta 2013

Seraphim Shawl

Olen jo kauan halunnut tehdä tämän huivin eli tässä tulee Seraphim Shawl. Minulla tässä lankana Knit Picks Shimmer, jota kului 2 vyyyhtiä (100g). Lanka loppui just ennen päättelykerrosta ja sen tein sitten ruskeasta alpakasta. Ajattelin tuota sileän osuuden valmiiksi saatuani, että  näyttääpä pieneltä. Tein ohjeen mukaan lisää kokoa sileälle osuudelle ja sen jälkeen siirryin pitsin pariin. Jossain vaiheessa ajattelin, että  nyt alkaa näyttää aika valtavalta. Loppuen lopuksi huiville tuli kokoa 276cm*110cm. Ei se ainakaan liian pieni ole :D